Politiikka

Olen Alli Mattila, 30-vuotias yhteiskuntatieteiden kandidaatti, kulttuurialan sekatyöläinen ja tanssija Outokummusta. Tulin valituksi kuntavaaleissa kesällä 2021 Outokummun kaupunginvaltuustoon Outokummun Vasemmiston ehdokkaana. Hyvinvointialuevaaleissa äänet riittivät ensimmäisen varavaltuutetun sekä tarkastuslautakunnan jäsenen paikkoihin. Luottamustehtävissäni haluan osallistua kotikuntaani ja hyvinvointialuetta koskevaan päätöksentekoon ja rakentaa Outokummusta entistäkin paremman paikan asua ja elää. Minulle on tärkeää tehdä kuntapolitiikkaa sydämellä, vastuullisesti ja tulevaisuuteen suunnaten. Oikeudenmukaisuus, yhdenvertaisuus ja ympäristöystävällisyys ohjaavat valintojani elämässä ja päätöksenteossa. Aatemaailmani on punavihreä ja olen myös feministi. Feminismi tarkoittaa minulle sukupuolten välisen tasa-arvon puolustamista ja sukupuoleen perustuvan syrjinnän ja sen kanssa risteävien syrjivien rakenteiden tunnistamista ja purkamista niin arjessa kuin politiikankin tasolla.

Olen viettänyt lapsuuteni Riihimäellä ja asunut Outokummun lisäksi aikuisiällä Helsingissä, Tampereella sekä Lahdessa. Sukujuuria minulla on ympäriinsä: Hämeessä, Helsingissä, Suistamolla ja Pohjois-Pohjanmaalla. Tietty juurettomuuden kokemus sävyttää suhdettani kaikkiin asuinpaikkoihin, ja näen sen rikkautena. Ajattelen, että kokemus kodista muodostuu ihmissuhteiden ja aktiivisen arjen kautta. Minulle asuinympäristössä tärkeää on rakennetun ympäristön viihtyisyys, luonnonläheisyys sekä avoin ja lämmin ilmapiiri.

Muutin Outokumpuun ensimmäistä kertaa tanssiopintojen perässä vuonna 2014. Ihastuin jo ensimmäisinä viikkoina ainutlaatuiseen miljööseen, lämminsydämisiin ihmisiin ja rauhalliseen elämänrytmiin täällä. Valmistuttuani tanssijaksi suuntasin vielä jatkamaan opiskelua Tampereen yliopiston puheviestinnän tutkinto-ohjelmaan, ja viimein koronatoimien kiristyttyä keväällä 2020 tuli tehtyä päätös Outokumpuun asettumisesta pidemmällä tähtäimellä. Asun tätä nykyä Outokummun keskustan alueella yhdessä kumppanini kanssa, joka on viettänyt lapsuutensa ja varttunut täällä, ja sittemmin paluumuuttanut alueelle takaisin.

Opiskelen tällä hetkellä mediakulttuuria ja viestintää kulttuurintutkimuksen maisteriohjelmassa Itä-Suomen yliopistossa, koronatilanteen vuoksi etänä kotoa käsin. Pääaineeni ohella opiskelen kasvatustieteitä ja johtamisviestintää sekä työskentelen pienimuotoisesti viestinnän ja kulttuurin parissa. Vapaa-aikanani vietän aikaa läheisten kanssa, puuhailen koirani kanssa ja liikun luonnossa.

Lue täältä puheeni Outokummun työväen vappujuhlassa.

Lue täältä kirjoitukseni Outokummun seudussa.