TRE® (Tension, Stress and Trauma Releasing Exercises) on menetelmä, jossa muutaman lämmittävän liikkeen avulla pyritään houkuttelemaan esiin elimistön oma jännitystä vapauttava hermostoperäinen tärinämekanismi.

Tärinän, vapinan, tutinan, nykimisen tai hytkymisen tarkoituksena on purkaa kohonnutta stressiä ja vireystasoa sekä löytää tie kohti palautumista, rentoutumista ja optimaalisempaa vireystilaa.

Kehollinen tekeminen – lämmittävät liikkeet ja tärinä – toimivat TRE®:ssä harjoittelijan ankkurina ja harjoitusta on mahdollista soveltaa ja syventää toivottuja tavoitteita kohti.

TRE®-stressinpurkuliikkeistä ovat hyötyneet monet elämäntilanteessaan ja työssään stressaantuneet ja traumatisoituneet ihmiset, ja myös muun muassa urheilijat. Menetelmä sopii hyvin omatoimisen kehonhuollon ja rentoutumisen välineeksi sekä tukemaan palautumista kuormituksesta.

TRE®-stressinpurkumenetelmä pohjaa muun muassa ymmärrykseen autonomisen hermoston toiminnasta sekä ihon alaisesta sidekudosverkostosta eli faskiasta. TRE®:n juuret asettuvat kehopsykoterapioiden pitkään jatkumoon. Sen on kehittänyt amerikkalainen sosiaalityön tohtori David Berceli 2000-luvun taitteessa. Menetelmän avulla hän pyrki alun alkaen auttamaan Lähi-idän ja Afrikan sodissa fyysisesti ja psyykkisesti traumatisoituneita ihmisiä.

TRE® on menetelmä, jossa on tärkeää läpi harjoituksen tuntea olonsa mukavaksi ja turvalliseksi. Parhaimmillaan TRE®-harjoittelulla voit voimistaa niitä keinoja, joilla omaa turvallisuuden tunnetta voi vahvistaa myös harjoituksen ulkopuolella. Lue täältä lisää TRE®-menetelmästä.

Harjoittele sertifioidun ohjaajan kanssa

TRE®-ohjaajan tehtävä on opettaa sinut menetelmän käyttöön sekä taata TRE®-prosessin turvallisuus muun muassa itsesäätelyn keinoja vahvistamalla. TRE®-ohjaajilla on monenlaisia taustakoulutuksia ja ohjaajasta riippuen TRE®-harjoittelulla voi olla terapeuttisia ja hoidollisia tavoitteita. Lista sertifioiduista TRE®-ohjaajista.

TRE®-ohjaaja Alli Mattila

Alli Mattila on TRE®-ohjaaja, tanssija, joogaopettaja ja tiedottaja. Alli lähestyy TRE®-menetelmää anatomian, hermoston ja itsesäätelyn näkökulmista ja harjoittelun keskiössä on utelias asenne ja käytännössä kokeileminen. Allin TRE®-kursseilla on aina selkeä ja ohjattu rakenne. Ohjaajana Alli on uteliaisuuteen, itsen kuunteluun ja kokeilullisuuteen kannustava. Allilla ei ole hoitoalan, psykoterapian tai sosiaalityön koulutusta tai kokemusta. Alli on ohjannut TRE®-ryhmiä ja yksilöitä keväästä 2022 alkaen.

Taustakoulutus:
Tanssija, Riveria Outokummun tanssin koulutus (v. 2014–2017)
YTK puheviestintä, Tampereen yliopisto (v. 2017–2020)
FM mediakulttuuri ja viestintä, Itä-Suomen yliopisto (v. 2020–2023)
Sertifioitu TRE®-ohjaaja, Riveria kesäyliopisto (v. 2021–2022, kouluttajana Kirsi Törmi)
Joogaopettaja 200h, Heartful Yoga – Lempeyden jooga (v. 2022–2024)

Alli kertoo suhteestaan TRE®-harjoitteluun:
TRE®-harjoittelu on lisännyt fyysistä vapauden ja rentouden kokemusta sekä tuonut apua hermoston ylivireydestä johtuvien haasteiden tasapainottamiseen. Rentouden ja turvallisuuden tuntemusten lisäännyttyä olen huomannut että säännöllisellä harjoittelulla on ollut positiivisia vaikutuksia myös siihen, miten avoimesti kykenen olemaan kontaktissa muihin ihmisiin ja omiin tunteisiini. Itsesäätelytaitojen harjoitteleminen menetelmän kehyksessä on ollut minulle avuksi myös mielenterveyden ja yleisen henkisen tasapainon vahvistamisessa.


Kenelle TRE® sopii?

TRE® on menetelmä, joka pohjautuu keholliseen tekemiseen, joten on hyvä, jos osallistuja on kiinnostunut kehotyöskentelystä. Liikkeitä voidaan soveltaa monenlaisten liikkujien kykyihin ja haasteisiin sopiviksi, joten vaivat ja krempat harvoin ovat este harjoittamiselle.

TRE®-harjoittelun vaatimuksena on vakaa fyysinen ja psyykkinen terveydentila, sillä menetelmän tarkoitus on purkaa jännityksiä – jos olet akuutisti fyysisessä tai psyykkisessä kriisissä, on parempi kokeilla jotakin toista menetelmää ja lisätä ensin vakautta elämään. TRE® ei sovellu välittömästi leikkausten tai vakavien sairauksien, esim. sydäninfarktin tai syöpäleikkauksen/-diagnoosin jälkeen, epilepsiaa sairastaville tai vakavista mielenterveyden haasteista kuten psykooseista tai skitsofreniasta akuutisti kärsiville. TRE®-harjoittelun aloittamista ensi kertaa ei suositella, jos on raskaana. Jos olet epävarma omasta tilanteestasi, keskustele lääkärisi tai hoitavan tahon kanssa ennen aloittamista.

Kysy lisää Allilta
Puh.
+358 40 754 0606
Email.
allimadelaine@gmail.com